Kuuntele
Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous totesi jo 31.8.2023 pidetyssä istunnossaan, että Lammin toimintakeskuksen profiili poikkeaa monissa asiakysymyksissä kirkon linjauksista.
Samana syksynä Hänen Kaikkipyhyytensä, Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vahvisti Suomen-vierailunsa yhteydessä kirkon noudattaman kastekäytännön. Athos-säätiön toiminnanjohtaja toi kuitenkin avoimessa kirjeessään samaisen vuoden syksyllä selkeästi esille kirkon ja Ekumeenisen patriarkaatin näkemyksistä poikkeavan käsityksensä kasteopetuksesta ja ekumeniasta. Piispainkokous vahvisti 15.11.2024 antamassaan paimenkirjeessä yksiselitteisesti kirkon opetuksen jo kastettujen kirkkoon liittämisestä.
Kirkon käytäntö, jossa toisessa kristillisessä yhteisössä Pyhän Kolminaisuuden nimeen kastetut otetaan mirhavoitelulla kirkon yhteyteen, on siten sekä piispainkokouksen että Ekumeenisen patriarkaatin selkeästi vahvistama linja.
Athos-säätiölle ja sen toiminnanjohtajalle on annettu todellinen ja toistuva mahdollisuus tarkentaa linjaansa. Vuoropuhelua on haluttu käydä keskinäisen kunnioituksen hengessä. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia on itsekin vieraillut Panagia-keskuksessa, ja toiminnanjohtaja on vuorostaan tavannut arkkipiispan Helsingissä. Linjaa ei kuitenkaan ole haluttu muuttaa. Näkemyserojen takia kirkko ei voi olla yhteydessä keskukseen. Tie yhteistyölle on avoin, kun säätiö sitoutuu elämään kirkon sisällä, sen piispojen ohjauksessa ja sen yhteisen linjan mukaisesti.
Tälläkään hetkellä Panagia-keskuksessa ei ole pitkään aikaan voitu toimittaa säännöllisiä pyhiä palveluksia eikä sakramentteja. Keskuksessa ei ole hiippakunnan piispan siunaamaa antiminssia (Avaa uuden sivuston), joka on ehtoollisen toimittamisen välttämätön edellytys. Kyse ei viime kädessä ole siitä, löytyisikö liturgian toimittavaa pappia, vaan siitä, että sakramentaalinen elämä on kirkollisessa järjestyksessä mahdollista vain piispojen siunauksella. Juuri tämä yhteys piispaan on se perustavanlaatuinen kysymys, josta on kyse myös kasteopetusta ja kalenteria koskevissa erimielisyyksissä.
Yleisortodoksinen linja
Näkemys, jonka mukaan toisten kristittyjen yhteisöissä Kolminaisuuden nimeen toimitettu kaste olisi lähtökohtaisesti mitätön, ei edusta yleisortodoksista linjaa – eikä se ole Suomen ortodoksisen kirkon eikä Ekumeenisen patriarkaatin opetus.
Lammilla omaksutussa näkemyksessä pitäytyminen kertoo taipumuksesta asettaa yksittäiset opin tulkinnat piispojen opetusviran yläpuolelle. Tämä aiheuttaa hämmennystä sekä seurakuntalaisten että kirkkoon liittymistä harkitsevien parissa – ja viittaa pikemminkin yhteisestä kirkollisesta traditiosta erkaantumiseen kuin sen vaalimiseen.
Yhteistyön päättämiseen vaikuttaa myös Athos-säätiön halu pidättäytyä erityisesti pääsiäisen osalta vanhassa ajanlaskussa. Suomen ortodoksinen kirkko on noudattanut uutta kalenteria – myös pääsiäisen osalta – jo yli sadan vuoden ajan Ekumeenisen patriarkaatin siunauksella.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia toteaa: ”Kalenterikysymys ei ole kirkollisen identiteetin mittari, vaan osoitus käytännöllisestä ja hallinnollisesta järjestyksestä. Vanhan ajanlaskun omavaltainen noudattaminen rikkoo paikalliskirkon liturgista yhtenäisyyttä ja asettaa yksityisen vakaumuksen piispojen ja Ekumeenisen patriarkaatin auktoriteetin yläpuolelle – samalla logiikalla, jota tämä toimija soveltaa kysymykseen siitä, mikä on ja mikä ei ole hyväksytty kaste.”
Kutsu yhteyteen
On sinänsä ilahduttavaa ja arvokasta, että maassamme on uskovia, jotka haluavat rakentaa yhteisöllistä elämää perinteisen ortodoksisen opetuksen pohjalta ja tuoda Pyhän Vuoren ikiaikaista, kaunista hengellistä perinnettä tunnetuksi Suomessa. Pyhien isien opetukselle, askeettiselle traditiolle ja erityisesti Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän aseman sanoittamiselle on yhteiskunnassamme merkittävää tilausta aikana, jolloin moni etsii syvempää hengellistä perustaa elämälleen. Panagia-keskuksen toiminnassa on mukana ihmisiä, jotka ovat vilpittömästi etsineet ja löytäneet sieltä hengellistä ravintoa, ja moni on kokenut keskuksen yhteisön turvapaikkana, hiljaisuuden ja rukouksen tyyssijana.
Vetäytyminen hengelliselle elämälle omistautuneeseen yhteisöön on ymmärrettävä ja inhimillinen toive etenkin maailmassa, joka usein tuntuu hengellisesti vieraalta. Tällainen yhteisö voi kuitenkin sisältää piirteitä, joita maallikon – erityisesti kirkkoon vastikään liittyneen – ei ole helppo havaita.
Kirkon kokemus opettaa, että yhteisön vaarana voi olla ajautuminen sen hengellisen johtajan tai auktoriteetin epäterveeseen korostamiseen: yksittäisten pyhien näkemyksiä saatetaan ylikorostaa kirkon yhteisen opetustradition kustannuksella (γεροντολατρεία), ja yhteisö itsessään voi sokaistua omista painotuksistaan. Sokea pidättäytyminen niistä voi puolestaan jättää uskovan kirkon sakramentaalisen elämän – ja siten myös sen täyteyden – ulkopuolelle. Lähimpänä Lammia sijaitsevat pyhäköt kuuluvat Tampereen ja Helsingin ortodoksisille seurakunnille (Hämeenlinna, Lahti, Tampere, Riihimäki).
Arkkipiispa Elia korostaa, että päätös yhteyden katkaisemisesta ei ole tuomio kenellekään henkilökohtaisesti eikä se mitätöi kenenkään hengellistä matkaa. Ortodoksinen kirkko on aina ymmärtänyt, että hengellinen elämä kypsyy yhteydessä – ei eristäytymisessä. Kirkon pyhät isät opettavat, että kristillinen usko on luonteeltaan yhteisöllistä: se syntyy kasteessa, ravitaan eukaristiassa ja kasvaa lähimmäisten keskuudessa. Tämän yhteyden täyteys toteutuu eukaristisessa seurakuntaelämässä, siellä missä piispojen siunauksella kokoonnutaan yhteisen ehtoollispöydän ympärille, missä papisto palvelee paikallisen seurakunnan paimenina ja missä uskovat kantavat toinen toistensa kuormia.
Kanonisen järjestyksen näkökulmasta yhteys piispaan ei ole hallinnollinen muodollisuus, vaan se on kirkon olemuksen ytimessä. Jokainen paikallisseurakunta on kirkon täyteys juuri siksi, että se on eukaristisessa yhteydessä piispaansa, piispa paikalliskirkkoonsa ja paikalliskirkko Ekumeenisen patriarkaatin kautta koko maailmanlaajuiseen ortodoksiseen kirkkoon – siihen yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon, jonka tunnustamme uskontunnustuksessamme. Tämän yhteyden ulkopuolella hengellinen elämä voi olla vilpitöntä ja harrasta, mutta se jää vaille sitä kirkollista täyteyttä, johon jokainen kristitty on kutsuttu.
”Haluan lämpimästi rohkaista jokaista, joka on Athos-säätiön toiminnan piirissä, ottamaan osaa paikallisseurakuntansa elämään. Kirkon ovet ovat auki – eivät vaatimuksena, vaan kutsuna. Älkää jääkö sen ulkopuolelle. Kirkon perinne ei ole koskaan ollut yksiäänistä – se on elänyt juuri siitä jännitteestä, jossa perinteinen askeettisuus ja pastoraalinen avoimuus kohtaavat. Kirkko tarvitsee niitä, jotka muistavat ja niitä, jotka etsivät uskoa tässä ajassa. Sama Kristus, jota olette etsineet ja rukoilleet, sama Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, jonka esirukousten varaan olette heittäytyneet, samat pyhät isät, joiden opetusta olette janonneet – he kaikki ovat edelleen läsnä. Tämä päätös on tehty rakkaudesta kirkkoa ja sen jäseniä kohtaan – ei vastakkainasettelun, vaan ykseyden vaalimisen hengessä. Kirkon moniäänisyys mahdollistuu vain kirkon kanonisessa järjestyksessä, esipaimenen ohjauksessa. Suuren paaston aikana muistutan, mitä kirkkomme laulaa paaston neljännen viikon torstain virrelmästikiirassa: ’Älä ylennä itseäsi hyveittesi tähden, älä pidä itseäsi yksin oikeana äläkä tuomitse lähimmäistäsi, kuten teki ylvästelevä fariseus.’ Rukoilen, että Jumala johdattaisi meitä kaikkia yhä syvempään ykseyteen, nöyryyteen ja keskinäiseen rakkauteen,” arkkipiispa Elia päättää.
Kirjoittaja on arkkipiispa Elian teologinen sihteeri.
