Daavidin psalmin mukaan koko luomakunta julistaa Herran tekoja. Taivaat julistavat Herran kunniaa ja taivaankansi kertoo hänen kättensä töistä, päivä ja yö ilmoittavat hänestä suureen ääneen.…
Tekstin johdannon mukaan Daavid kirjoitti psalmin sen jälkeen, kun Herra vapautti hänet kaikkien vihollistensa ja kuningas Saulin käsistä. Tekstin vanhempi versio löytyy Samuelin kirjasta Saulin…
Psalmissa Daavid anoo Herra kuulemaan hänen avunhuutonsa ja rukouksensa, kun hän etsii oikeutta (tai: vanhurskautta). Daavid luottaa, että hän saa Jumalalta oikean tuomion, sillä Jumala…
Kirkon opettajien mukaan tämä psalmi on kokonaisuudessaan luvatun Messiaan ylistystä. Lukutavan mukaan psalmin Herralla tarkoitetaan edeltä käsin Kristusta.Messiaaninen lukutapa löytyy myös eräästä juutalaisesta tulkinnasta, jossa…
Psalmissaan Daavid kysyy: Kuka saa tulla Herran telttamajaan eli asuinsijaan ja asua hänen pyhällä vuorellaan? (Vrt. Ps. 11:4; ks. myös Ilm. 7:15)Juutalaisessa perinteessä Herran telttamaja…
Tämä psalmi on suurelta osin yhteneväinen psalmin 53 kanssa. Teksti kuvaa ihmisten turmeltumista, Jumalan tuomiota ja rangaistusta sekä tulevaa uudistamista ja pelastusta.
Psalmissa Daavid kysyy ahdistettuna neljä vaikeaa kysymystä: Kuinka kauan Herra unohtaa hänet, ikuisestiko? Kuinka kauan Herra peittää häneltä kasvonsa? Kuinka kauan huolet painavat hänen mieltään…