Pyhiinvaellus – kaipausta Jumalan puoleen

Hannu Pöyhönen on pyhiinvaellusten konkari. Hän on käynyt Athosvuorella yli sata kertaa ja johdattanut matkalaisia lukuisille pyhiinvaelluspaikoille ennen kaikkea Kreikan mantereella ja saarilla.

Pöyhönen mainitsee ensimmäiseksi pyhiinvaelluskohteekseen Uuden Valamon 1970-luvun loppupuolella.

– Muistan tuolta matkalta erityisesti arkkimandriitta Simforianin. Sain liturgian aikana olla alttarissa, jossa hänen täydellisen keskittyneisyytensä rukoukseen teki minuun syvän vaikutuksen.

Sen jälkeen Pöyhönen työskenteli Valamossa pitkään ja näki sen merkityksen vierailijoille.

– Monet luostarissa kävijät tuntevat hengellistä kaipausta jopa tietämättään. Lyhyellä pistäytymisellään kesälomamatkansa yhteydessä he saattavat kiinnostua ortodoksisuudesta, tulevat uudelleen ja liittyvät vähitellen kirkkoon.

Merkittävimpänä pyhiinvaelluksenaan Pöyhönen pitää vuonna 1986 tekemäänsä matkaa Englannin Essexissä olevaan Pyhän Johannes Kastajan luostariin, jossa hän sai tavata arkkimandriitta Sofronin.

– Keskustelu arkkimandriitta Sofronin kanssa oli voimakas kokemus, joka muutti monta asiaa elämässäni. Olen hänelle paljosta kiitollisuuden velkaa.

Pöyhösen mukaan juuri munkit ja nunnat, jotka kertovat elämästään luostarissa ja vastaavat kävijöiden hengellisiin kysymyksiin, ovat pyhiinvaellusten parasta antia. Pelkät rakennukset ovat parhaimmillaankin

osa tätä katoavaa maailmaa. Suurin siunaus on tavata kokeneita hengellisiä ohjaajia. Heitä Pöyhönen muistaa erityisesti Athoksen matkoiltaan, jossa on käynyt ensimmäisen kerran vuonna 1988.

– Näillä rukouksen pyhittämillä ihmisillä on henkilökohtainen kokemus Jumalasta. Tämän hengellinen viisautensa he haluavat rakkaudesta jakaa oppilailleen.

Pöyhönen kehottaakin etsimään oman pyhiinvaelluskohteen, jonka elämään pääsee sisään ajan myötä ja jossa tutustuu ihmisiin, joilta voi saada vastauksia syvimpiin kysymyksiinsä. Hänestä ei ole viisasta kiertää loputtomasti eri paikoissa.

– Hyvät ohjaajat oppivat vähitellen tuntemaan oppilaansa ja osaavat näin oman kokemuksensa ja Jumalan armon valaisemina nähdä, mitä juuri tuon ihmisen pitäisi tehdä päästäkseen eteenpäin omalla hengellisellä tiellään.

– Tällä tavoin hengellinen kokemus siirtyy sukupolvelta toiselle, ja nimenomaan niin, että ohjattavan persoonallisuuden parhaat puolet jalostuvat.

Lue koko artikkeli nettilehdestä!

Mari Vainio
3/2014