JUTTU | Kuljemmeko ohi?

Suomalaisen yhteiskunnan vitsauksia ovat tänä päivänä työttömyys, yksinäisyys ja syrjäytyminen. Lähimmäispalvelun järjestäminen vaatii nyt tekoja seurakunnissa. Emme voi jatkaa elämää kirkollisessa kuplassamme.

Nämä kuvitteelliset, kuitenkin todellisiin tarinoihin perustuvat, elämän kertomukset kuvaavat sitä inhimillistä hätää, joka kolkuttelee seurakuntien ja seurakuntalaisten ovia. Kuljemmeko ohi vai haluammeko olla laupiaita samarialaisia?

”Tyyne oli jäänyt eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten. Hänen miehensä kuolemasta oli muutama vuosi. Hän asui nyt yksin kerrostalokaksiossaan. Tyynen lapset olivat muuttaneet eteläiseen Suomeen töitten perässä.

Elämä oli mennyt hyvin, kun Tyyne oli saanut elää eläkevuosia miehensä kanssa. Kuolema oli lopettanut nämä tyyneyden vuodet. Takana olivat kiireiset työvuodet, jolloin elettiin lasten paremman tulevaisuuden vuoksi. Ystäviä oli vähän, ne työkaverit lähinnä. Sukulaisissa käytiin lomien aikaan kesällä.

Oli tullut sairauksia. Oli diabetesta ja verenpainetta. Jalat remppasivat ja kulkeminen oli yhä vaikeampaa. Oli kertynyt liikakiloja. Kuulokin oli heikentynyt. Tyyne oli niin monesti toivonut, että lapset asuisivat lähempänä ja heiltä voisi pyytää apua.

Oli niin vaikeaa tällä iällä tutustua ja ystävystyä. Torilla tai kaupassa hän tapasi puolituttuja. Siinä vaihdettiin lyhyet kuulumiset. Usein se oli lähinnä litaniaa sairauksista.

Tyyne ajatteli, että vanhenemisessa on ehkä vaikeinta, että joutuu luopumaan niin paljosta: läheisistä ihmisistä, terveydestä, työstä. Nyt hän koki olevansa niin yksin elämässään. Kuin häkkiin suljettu lintu. Missä oli toisen ihmisen läsnäolo? Kuunteleminen? Pienikin kosketus?”

 

Toinen ihminen tehokkain lääke

Yksinäisyys koskettaa erityisesti yli 65-vuotiaita Suomessa. Heistä enemmän kuin 300 000 kärsii yksinolosta. Ikääntyvien määrä kasvaa nopeasti. Ikääntyvien yksinäisyyttä ei helposti huomata. Privatisoituneessa länsimaisessa kulttuurissa vanhuuden yksinoloa pidetään jotenkin luonnollisena tilana.

– Yksinäisyys ei kuitenkaan ole pelkästään vanhusten ongelma. Yksinäisyys koskettaa elämänkaaren jokaista kohtaa vauvasta vaariin. Luultavasti jokaisen syrjäytymiskohtalon takana on juuri tämä: ihminen on jäänyt – tai jätetty – yksin. Vanhuuden yksinäisyyden erityispiirteenä on ehkä juuri se, että mahdollisuuksia uusien ihmissuhteiden luomiseen ei tunnu olevan, toteaa toiminnanjohtaja Olli Valtonen Helsinki Missio ry:stä, joka on erikoistunut seniorityöhön.

Tehokkain lääke yksinäisyyteen on toinen ihminen. Vapaaehtoistyössä autettava saa kaipaamaansa apua, mutta myös auttaja auttaa itseään. Molempien hyvinvointi lisääntyy.

 

Taantuman uhreja

”Matti on ollut työttömänä jo reilut kolme vuotta. Potkut olivat tulleet! Pitkät yt-neuvottelut oli käyty ja satoja irtisanottiin. Suuryhtiö halusi laittaa talouttaan kuntoon ja siirtää paperin tuotantoaan kehitysmaihin, joissa palkkataso oli alhaisempaa.

Aluksi Matti ei osannut ajatella muuta kuin, että miksi potkut minulle?! Hän oli menestynyt elämässään hyvin. Ensimmäisen työpaikkansa hän oli saanut paperitehtaalta, kun isä oli siitä insinööreille puhunut. Paperimiesten palkat olivat keskitasoa paremmat voimakkaan ammattiliiton vuoksi. Vahva luottamus ammattiliittoon antoi uskon, että näin elämä jatkuisi eläkkeelle saakka.

Nyt elämä oli pysähtynyt kuin seinään. Hän ei osannut innostua yrittäjyydestä, eikä itsensä uudelleen kouluttamisesta yli viisikymppisenä.

Suomi on voimakkaassa taantumassa. Matti ei ymmärrä, mitä työvoimahallinnon ”aktivointi-kurssit” auttavat, jos työttömiä on enemmän kuin avoinna olevia työpaikkoja. Työtä ei vain riitä kaikille tämän päivän Suomessa.”

Työn menetys on todettu yhdeksi elämän traumaattisimmista kokemuksista. Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu olennaisena osana työn tekeminen ja toimeentulon ansaitseminen. Työ nähdään osana elämää ja hyvää elämäntarinaa.

Työttömyys vaikuttaa haitallisesti sekä terveyteen että hyvinvointiin. On vahvaa näyttöä siitä, että työttömät voivat huonommin ja ovat sairaampia kuin työlliset.

Seurakunnat eivät pysty työttömyyttä poistamaan. Sen seurauksien lievittämisessä luterilaiset ja vapaakirkolliset seurakunnat ovat näyttämässä meille esimerkkiä.

Jarmo Ihalainen, sosionomi, kirkolliskokousedustaja
4/2015