Juttu | Kanttorin työn arkea ja juhlaa

Rakkauden jumalanpalveluksiin olen perinyt kotoa. Lapsuuteni Ilomantsissa vanhempani toimittivat jumalanpalvelukset pyhän Elian kirkossa joka päivä. Kun sitten rupesimme puolisoni kanssa etsimään kotia Nurmeksesta, oli selvää, että sen tuli olla kirkon välittömässä läheisyydessä.

Näin voisimme toimittaa aamupalveluksia ja ehtoopalveluksia Nurmeksessakin. Nykyisin seurakuntamme pyhäköissä toimitetaan jumalanpalveluksia pääsääntöisesti viitenä päivänä viikossa, kerran tai kahdesti päivässä. Tämä mahdollisuus osallistua säännöllisesti jumalanpalveluksiin antaa suunnattomasti voimia muun kanttorin työn tekemiseen. Kirkossa mieli rauhoittuu, Jumalan valtakunnan todellisuus tulee lähelle ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Siellä palautuu mieleen, että seurakunnan työntekijöiden perustehtävä on ihmisten johdattaminen pelastukseen.

Parhaiten tämä tietenkin toteutuu seurakuntalaisten kanssa ja heidän puolestaan rukoilemalla. Opiskeluaikana kanttorin töitä tehdessäni muistan kokeneeni suoranaista epätoivoa sen tähden, että kun kuoro lauloi harjoituksissa huonosti, en osannut tehdä asialle muuta kuin heiluttaa käsiäni ja anoa heitä laulamaan paremmin. Jokainen voi arvata, että tästä ei ollut mitään hyötyä. Niinpä koin tarpeelliseksi täydentää yliopistosta saamaani opetusta ammattikorkeakoulusta saatavilla laulunopettajan opinnoilla. Vaikka en koskaan tuota musiikkipedagogin tutkintoa saanutkaan valmiiksi, kerkesin kuitenkin tehdä opintoja sen verran, että minulla on nyt taidot opettaa kuorolaisilleni äänenmuodostuksen perusteita. Näitä taitoja hyödynnän sekä kolmella paikkakunnalla toimivien kahden kuoroni kuoroharjoituksissa, että yksityisillä laulutunneilla, joita annan osana kanttorin työtä kaikille kirkkokuorolaisilleni.

Koen suurena rikkautena sen, että koska pienessä seurakunnassa ei ole muita työntekijöitä kuin pappi ja kanttori, ei työ ole todellakaan yksitoikkoista. Kirkkomuusikon lisäksi kanttori saa olla esimerkiksi seurakuntasihteeri, siivooja, keittäjä, diakoniatyöntekijä, kriisityöntekijä, nuorisotyöntekijä ja lapsityökoordinaattori. Koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Kanttorin työ on rankkaa mutta arvokasta työtä. Hautaukset, sairaanvoitelut ja vainajien muistopalvelukset, mutta toisaalta myös valmistujaisjuhlat, kastajaiset ja avioliittoon vihkimiset ovat seurakunnan työntekijöille arkea. Ihmisten ilojen ja surujen kohtaaminen ja myötäeläminen kuluttaa mutta myös palkitsee. Seurakunnan työntekijöiden odotetaan olevan yli-ihmisiä joille ei sallita unohduksia eikä virheitä. Toisaalta heitä myös pidetään hyvänä, rakastetaan ja kannatellaan esirukouksissa. Ilman näitä esirukouksia ei työnteko varmastikaan olisi edes mahdollista.

Maria Verikov
4/2014