KOLUMNI | Tiistaiseura – sateenvarjo vapaaehtoistyölle?

Karjalan hiippakunnan seurakunnissa on keskimäärin alle 2000 jäsentä. Heistä ehkä 10 % osallistuu toimintaan säännöllisesti. Jos aktiiveista joka viides hoitaa luottamustehtäviä ja osallistuu vapaaehtoistyöhön, seurakunnissa on 40 superaktiivia. Kokemukseni mukaan heitä on kuitenkin vähemmän.

Samat henkilöt ovat monissa rooleissa. Nämä tolkun ihmiset istuvat valtuustossa, toimikunnissa ja yhdistysten hallituksissa. He laulavat, palvelevat ja leikittävät. He kaunistavat pyhäköt, myyvät lapaset, kaatavat kahvit, kantavat huolta vanhoista ja nuorista, puutteessa olevista ja sairaista, omista ja vieraista. Ja uupuvat ennen aikojaan.

Kirkon hallinnon uudistuksen yhteydessä voisi miettiä resursseja seurakunnissa. Yhteiskunnassamme on voimia, joiden mielestä kirkon rahoituksesta tulee jatkossa vastata sen jäsenet. Kannattaisiko sopeutus aloittaa jo nyt?

Mikä on tulevaisuuden tilannekuva? Ydintoiminnasta vastannee nykyistä pienempi joukko palkollisia. Hallinto on karsittu ja keskitetty. Kaikki muu hoituu talkoilla? Nykyinen laki edellyttää vain valtuuston, neuvoston ja kiinteistölautakunnan olemassaoloa. Kaiken muun tuottamiseen ei, edellä kuvatun uhkakuvan toteuduttua, kannattane ylläpitää nykyrakenteita. Vapaaehtoistoimintaa varten riittänee yksi kaiken kattava organisaatio.

Voisiko se olla Tiistaiseura? No, nimellä ei ole väliä. Kirkon kanssa solmitun yhteistyösopimuksen perusteella PSHV:n toimintakenttänä on vapaaehtoistyö, diakonia ja maahanmuuttajat. Veljeskunnan alajärjestöjä ovat Tiistaiseurojen lisäksi useat kuorot ja ikonipiirit ja opintokerhot. Näin suuri osa vapaaehtoisvoimin tehtävästä työstä tehdään PSHV:n vaikutuspiirissä.

Keskittämällä talkootyö yhteen seurakuntakohtaiseen yhdistykseen päällekkäisyyksiä voisi karsia. Koulutusta voisi keskittää, kustannuksia vähentää ja toimintaa tehostaa. Jaa, mutta liekö se ortodoksinen tapa toimia?

Seppo Salmi
2/2016