KOLUMNI | Kärsimys lääkärin näkökulmasta

Pyhien isiemme ja äitiemme opetuksen mukaisesti kärsimyksellä on elämällemme tärkeä positiivinen merkitys hengen ja hengellisyyden kasvun paikkana ja oikeiden elämänarvojen ohjastajana. Lääkärin on ammattietiikkansa vuoksi tarkasteltava asiaa kuitenkin toisin. Kipu, tuska ja kärsimys liittyvät vakaviin sairauksiin ja joissain tapauksissa elämän loppuvaiheisiin. Pitkittynyt sairaustila helposti kuluttaa ihmisen voimavarat ja invalidisoi myös muut elämän henkiset ja fyysiset ponnistukset ja jalotkin pyrkimykset.

Lääkärin tehtävänä on paitsi hoitaa taustalla olevaa sairausprosessia, myös minimoida sen aiheuttama haitta ja kärsimys potilaallensa. Kaikki lääketieteellinen toiminta, oli se sitten operatiivista, lääkkeellistä tai kuntouttavaa tavoitteeltaan, pyrkii joko sairaudesta parantumiseen tai sen ollessa mahdotonta ainakin mahdollistamaan inhimillisen ja hyvän elämisen sairaudesta huolimatta.

Keskustelupalstoilla kivun ja kärsimyksen tehokas hoitaminen liitetään virheellisesti eutanasiakeskustelun piiriin. Näin ei kuitenkaan ole. Kivun, sairauden ja niiden aiheuttamien kärsimysten hoitoon ja minimointiin on nykyaikana olemassa tehokkaita keinoja ilman elämän keinotekoisen ja ennenaikaisen päättämisen problematiikkaa. Päinvastoin. Kivuton, arvokas ja kunniallinen elämä myös sen loppuvaiheissa on ihmisen perusoikeus ja siihen tulee lääkärinkin ammattinsa puolesta kaikin keinoin pyrkiä.

Jukka Randell
4/2015