JUTTU | Pitääkö piiriä keskiä uudelleen?

Keskustelin kolmen nuoren aikuisen kanssa. Liittyisivätkö he Tiistaiseuraan? Miksi? Miksi ei? Entä millainen seura heille olisi mieleen?

Tiistaiseurat elävät tässä ajassa: toiminta muotoutuu sen mukaan, mikä on seuran aktiivisten jäsenten tulevaisuuden visio (www.ort.fi, 14.1.2016).

Näinhän sen pitää olla. Mutta jos ikääntyvä Tiistaiseura haluaa houkutella myös nuorempaa aikuisväestöä, tulisi kai heidät ottaa huomioon toiminnan suunnittelussa?

Aloittaen helpommasta: kokoontuminen tiistaina kello 12 ei ole mahdollista työssäkäyville tai opiskeleville.

Sitten hieman hankalampaan kysymykseen: mitä nuoremmat kaipaavat ja odottavat kirkon toiminnalta? Mikä herättäisi heidän kiinnostuksensa? Ja vielä vaikeampaan haasteeseen: elämänvaiheessa, jossa työ vaatii voimista leijonanosan ja perhe pidättää jäännöksen, mistä aika ja ryhtymisen tarmo?

Aikana, jona vapaa-ajanmarkkinat pursuavattuotteita ja palveluita, harrastuksia jayhteisöjä, mikä on kirkon toimintapiirin vahvuus? Millä se kilpailee ihmisten ajasta?

Tämän pohtimiseen antoi aikaansa kolme kiireistä nuorta aikuista: Annamari Muikku, 25, Joensuusta, ortodoksisen teologian kanttorilinjan opiskelija ja ainejärjestö Pistiksen entinen puheenjohtaja; Elisa Hyvärinen, 26,Tampereelta, uskonnonopettaja ja TreOOL:in (Ortodoksisen opiskelijaliiton alaosasto) aktiivi; sekä Nico Lamminparras, 30, Helsingistä, samaisen opiskelijaliiton pääsihteeri.

Ikäortodoksien seura?

Tiistaiseura sai nuorilta aikuisiltamme suuren arvonannon. Kaikki tunsivat ne historian vaikeat ajat, joista Tiistaiseuran yhteis- ja talkoohenki otti niskalenkin. Tsasounien rakentaminen ja kaunistaminen, hyväntekeväisyysmyyjäiset, uurastaminen

seurakunnan hyväksi, karjalaisen ja ortodoksisen identiteetin vaaliminen "vieraalla maalla" - kaiken tämän edessä nuori polvi notkistuu vilpittömään kumarrukseen.

No jos näin, milloin he liittyvät mukaan toimintaan? Annamari arvelee, että kanttorintyön myötä hyvinkin pian. Muutoin - myöhemmin.

- Liitän Tiistaiseuran vanhemman ikäryhmän harrastukseksi, vastaa Elisa. Hän ottaisi jäsenkirjan 25-30 vuoden päästä.

Myös Nico arvelee Tiistaiseuran ajankohtaiseksi noin 30 vuoden päästä.

- Mielikuvissani se on ikäortodoksien seura, joka vaalii Karjalan evakoiden ja näiden ensimmäisen polven jälkeläisten ortodoksisuutta.

Onko Tiistaiseura kunniakkaan menneisyytensä vanki? Kokeeko sen omakseen myös uuden polven ortodoksit, joiden sydän ei ole luovutetussa Karjalassa, vaan kenties enemmän kaupungin sykkeessä, kansainvälisessä, monikulttuurisessa, someajan Suomessa?

Nuoret eivät kuitenkaan halua kaapata Tiistaiseuraa "ikäortodokseilta", eivät muuttaa sitä nuorekkaaksi ja virtaviivaiseksi - ja tunnistamattomaksi perinteisen Tiistaiseuran ystäville.

- Tiistaiseuralla olisi varmasti annettavaa kiireen, suorituspaineiden ja epävarmuuden raastamille nuorille aikuisille. Vanhemman polven kokemus voisi antaa perspektiiviä ja syvyyttä, Nico tunnustaa. Olisiko vielä mahdollista kehitellä sukupolvia yhdistävää toimintaa, jossa jokainen toisi yhdessäeloon jotakin: kuka aikaa, kuka intoa, kuka kokemusta, kuka uusia ajatuksia? Voisiko Tiistaiseura haastaa ajan trendin, joka vallitsee seurakuntienkin elämässä: karsinoitumisen samanikäisten ja -mielisten piireihin?

Ytimessä hyvä yhdessäolo

Maailma, johon Tiistaiseuran kulta-aika sijoittuu, on kadonnut. Mutta mihinkään ei ole kadonnut ihmisten kaipuu yhteisöllisyyteen, hyvään yhdessäoloon. Tiistaiseuran toiminta kuulostaa nuoresta polvesta tutulta.

- Eipä opiskelijaliitto toiminnallisesti juuri eroa Tiistaiseurasta - siis kahvinhörpöttelyä, hetkipalvelus ja monenmoista lörpöttelyä. Erona on viiteryhmä, joka meillä on 20-35 -vuotiaiden nuorten aikuisten vertaisjoukko, Nico kuvaa.

Elisa on samoilla linjoilla. - Myös Tampereella toimii OOL, vähän kuin nuorten aikuisten Tiistaiseura. Tapaamme kodeissa, ruokailemme yhdessä - pääsiäisenä papin luona, vietämme kreikkalaista iltaa, elokuvailtaa. Toiminnan ei tarvitse olla ihmeellistä. Tärkeintä on kohtaaminen ja ajatusten jakaminen.

Entä miten tällainen yhteisö erottautuu kaikista tarjolla olevista harrastepiireistä?

- Ehkä kirkon toimintojen erityispiirre on tilan antaminen virheille ja epätäydellisyydelle, Nico arvelee. Voisiko tätä kuvata sanalla 'armollisuus'? Ihminen tulee arvostetuksi omana itsenään. Yhdistävä side on syvemmällä ihmisyydessä kuin yhteiskuntaluokassa, koulutustasossa tai vaikkapa harrastuksissa. Seuran hyvä ilmapiiri on tärkein vetovoimatekijä.

- Tietysti toiminnan pitää liittyä kirkkoyhteisöön ja jumalanpalveluselämään, mutta kaiken toiminnan ei tarvitse olla niin kirkollista, Annamari tuumaa. Hän uskoo, että ortodoksisen identiteetin vaalimista tarvitaan vastakin.

- Jos maallistuminen ja ateismi jatkavat kulkuaan, on koko ajan tärkeämpää päästä jakamaan samanhenkisellä porukalla elämän iloja ja suruja, ilman että tarvitsee selitellä mitään tai pelätä olevansa kenenkään silmissä 'se uskovainen!

Nuoren polven Tiistaiseura

Vedotakseen nuoriin aikuisiin tulisi Tiistaiseuran karistaa harteiltaan pölyttyneet mielikuvat. Ehkä se olisi helpompaa uudistamalla myös seuran nimi? Nuorten "Tiistaiseuran" toiminta on joustavaa ja jäseniensä näköistä.

- Tarvitaanko raskasta yhdistysbyrokratiaa? Ja voisiko vetovastuu olla kiertävä? Kukin nostaisi vuorollaan esiin omia kiinnostuksen kohteitaan ja kaikki oppisivat, Nico visioi.

- Osallistumisen kynnystä voisi madaltaa, jos seura jalkautuisi kodeista ja seurakuntasalista ihmisten ilmoille: elokuvissa käynti ja päälle keskustelu, ateriointi vaikka venäläisessä köökissä. Ja kun väki on saatu houkuteltua suikeaan seuraan, voidaan kokoontua myös kodeissa, Nico vinkkaa.

Elisa kysyisi seurakuntalaisilta, minkälainen toiminta heitä kiinnostaa.

- Leirikeskuksessa tai muussa seurakuntalaisille tutussa paikassa voisi järjestää matalan kynnyksen kesätapahtuman rennolla ohjelmalla: saunomista, uimista, makkaranpaistoa, jutustelua nuotiolla, pappi mukaan kohtaamaan ihmisiä.

- Tapahtumassa ihmisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa seuran uuteen ohjelmaan: he kokisivat tulevansa kuulluiksi ja innostuisivat! Kesäpäivästä versoisi ihmisten itsensä "keksimä" toimintapiiri ja liuta uusia jäseniä!

Vaikuttavaa uskoa ja kirkkokansan taitoja

Sana "opintopiiri" kalskahtaa nuorempien korvaan aikansa eläneeltä. Samalla nuoret ovat tavattoman halukkaita oppimaan uutta. Ei ehkä juuri kristologiaa ja kolminaisuusoppia, vaan miten nämä liittyvät oman elämän merkityksellisiin asioihin.

- Ekologisuus, globaali oikeudenmukaisuus, ihmiskaupan ja lapsityövoiman torjuminen. Miten nämä liittyvät ortodoksisuuteen? Annamari luettelee. Ajankohtaiset teemat vetäisivät toiminnan piiriin myös ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet kirkkoa läheiseksi.

- Yhdessä voisimme opetella tekemään viisaita pieniä ja suuria valintoja, Annamari jatkaa. Tiistaiseura voisi vahvistaa maallikkojen asemaa kirkossa. Se voisi antaa opetusta kirkon tilasta ja ajankohtaisista haasteista, seurakuntalaisen vaikutusmahdollisuuksista - ja tarjota keskustelufoorumin näistä asioista. Johtavana ajatuksena olisi: Seurakunta olemme me, sen jäsenet. Miten yhdistäisimme voimamme, miten kasvattaisimme tietojamme ja taitojamme elävän seurakunnan rakennukseksi?

Palvellaan ja ollaan vaan

Nuoria aikuisia yhdistää yksi asia: kiire. Toiminta ei saa sitoa liikaa. Vastuun jakaminen ja toiminnan kuormittavuus ovat avainkysymyksiä. Kukaan ei uskalla tulla uutena porukkaan, jossa silmät kiiluen odotetaan seuran pelastajaa: uutta puheenjohtajaa, sihteeriä, rahastonhoitajaa.

Toisaalta toiminta halutaan kokea merkityksellisenä. Moni haluaa antaa aikaansa hyvän asian puolesta - omilla ehdoilla.

- Joskus voisi kaunistaa kirkkoa, leipoa kirkkoleipiä, ommella jumalanpalveluspukujen nappeja, tehdä pihatalkoita. Mutta vastapainoksi pitää olla rentoa toimintaa ilman mitään vastuita, Annamari tuumaa.

Diakonia, lähimmäisen palveleminen, voisi olla hyvä tapa saattaa yhteen nuoria ja vanhoja. Molemmat voisivat auttaa toisiaan. Tiistaiseuralaiset voisivat tehdä "etsivää vanhustyötä" antaen kirkkokyytejä j a toimien laitoksessa tai kotona asuvien yksinäisten lähimmäisinä. Tai he voisivat tarjota kiireisille vanhemmille levähdystauon ja järjestää lapsille leivontapäivän.

Olisiko seurakunnan toimintapiirin vahvuus juuri siinä, että sen toiminta rakentaa seurakuntaa? Jokainen jäsen saa tuntea, että juuri hänen lahjoillaan ja taipumuksillaan on merkitystä suuremmassa kokonaisuudessa. Seurakuntaperheessä jokainen saa palvella ja olla palveltavana.

Pastori Tuomas Kallonen
2/2016