Kulttuuri

Syventävä sukellus liturgian maailmaan

Lintuvuori ry on julkaissut pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslaisen suomentamana arkkimandriitta Emilianos Simonopetralaisen (k. 2019) teoksen Jumalanpalvelus. Jumalan näkemistä ja odotusta. Kyseessä on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt teos vanhus Emilianoksen tuotannosta.
| Teksti: Igumenia Ksenia | Kuva: Mkleopas/Wikimedia Commons, Lintuvuori ry
Arkkimandriitta Emilianos Simonpetralainen

Kirjan luvut perustuvat arkkimandriitta Emilianos Simonopetralaisen pitämiin opetuspuheisiin. Niiden ote on raikas ja innostunut ja samalla äärettömän syvällinen. Kyseessä on todellinen syventävä sukellus liturgian maailmaan.

Kirjan luvut käsittelevät muun muassa Kirkkoa, liturgiaa, ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa, liturgiaan valmistautumista, liturgian toimittajaa ja liturgisia kokemuksia. Jumalanpalvelusta ja rukousta käsittelevässä luvussa vanhus Emilianos muistuttaa, että rukouksen sisältönä tulee ennen kaikkea olla Jumalan valtakunnan etsiminen ja Jumalan armon varaan jättäytyminen, ei loputon pyyntöjen esittäminen Jumalalle.

Vanhus Emilianokselle liturgia on siirtymistä taivaaseen, eroamista maallisista asioista ja Jumalalle omistautumista. Olemukseltaan liturgia ei ole rukousta, vaan se on antamista ja saamista, se on muistelua ja pohjimmiltaan ajassa ja tilassa tapahtuva Kristuksen elämän toisinto. Vanhus myös muistuttaa, ettemme mene liturgiaan pyytämään asioita emmekä tyydyttämään omia tarpeitamme, vaan menemme vain ja ainoastaan etsimään Kristusta ja osallistumaan ei vain Hänen pyhityksestään vaan myös Hänen rististään. Liturgia on oman itsemme häivyttämistä vastalahjana Kristuksen tyhjentymisestä omaan luontoomme.

Vanhus Emilianos Simonopetralaisen kirja Jumalanpalvelus
Kuva: Lintuvuori ry

"Jätä mielesi Kristuksen temmattavaksi”

Jotta voisimme kokea ja ymmärtää liturgiaa mielemme tulee vanhus Emilianoksen mukaan olla tyhjä: ”Jätä mielesi tyhjäksi, jotta se voisi lentää korkealla – – Jätä mielesi Kristuksen temmattavaksi”, hän opastaa. Lukija huomaa, miten palavasieluisena puhujana tunnetun vanhus Emilianoksen hengellinen innostus tarttuu kirjan sivuiltakin. 

Luvussa Liturgia ja askeesi vanhus Emilianos käsittelee antoisalla tavalla askeesia henkilökohtaisena liturgiana, mystisenä yhteytenä Jumalan kanssa. Askeesi on liturgiaan valmistautumista, se on avain, joka valmistaa pappia liturgiaa varten ja avaa hänen olemassaolonsa oven Jumalan käydä sisälle.

Vanhus Emilianos kohdistaa monet opetuksensa liturgiaa toimittaville papeille, mutta yhtä lailla ne koskettavat jokaista liturgiaan osallistujaa ja kaikkia jumalanpalvelusta rakastavia. Ja näiden opetusten myötä ymmärrys ja rakkaus liturgiaan kasvaa entisestään.

Kirjaa kannattaa lukea rauhassa, rukoillen ja tutkiskellen, merkintöjä tehden ja tärkeimpiä kohtia kerraten. Lisäksi tämä kirja kannattaa lukea useamman kerran. Sen hengellinen anti ei tyhjene kertalukemalla. Vanhus Emilianos opettaa ymmärtämään jumalanpalvelukset uudella tavalla, ei pelkkänä pyyntöjen, kiitoksen eikä edes ylistyksen esittämisenä, vaan Jumalan näkemisenä ja odotuksena, niin kuin kirjan alaotsikko kuuluu.

Meille Lintulan luostarin sisarille arkkimandriitta Emilianoksen opetuksilla on erityinen sija. Saimme usein kuulla edesmenneen äiti Kristodulin kertovan vanhuksesta ja siitä hengellisestä innostuksesta, jonka hän synnytti Trikalan alueella ennen siirtymistään Athosvuorelle – samana vuonna, jolloin äiti Kristoduli aloitti luostarielämän Bytoumassa. Lintulaan tultuaan äiti Kristoduli käänsi meille sisarille joskus suullisesti otteita vanhus Emilianoksen opetuspuheista. Nyt ripaus niitä on meidän kaikkien ulottuvilla erinomaisena suomennoksena. Voi vain toivoa, että isä Damaskinos jaksaa jatkaa vanhus Emilianoksen hengellisesti inspiroivien tekstien kääntämistä.

 

Arkkimandriitta Emilianos: Jumalanpalvelus. Jumalan näkemistä ja odotusta. Julkaisija: Lintuvuori ry, 2023

Kirjaa voi tilata Lintuvuori ry:ltä sähköpostitse osoitteesta lintuvuori.ry@gmail.com.
Sisällytä viestiin osoitetiedot ja matkapuhelinnumero.
Kirjan hinta on 25 € (+ toimituskulut).

Pääkuva ylhäällä: Arkkimandriitta Emilianos Simonopetralainen. Kuva: Mkleopas/Wikimedia Commons